Jaahas, uudet sarjat näyttää oikeastaan hyvältä.

Requiem of Phantom

Alamaailmaa pistetään kunnolla nippuun kun yksi rikollisjärjestö kouluttaa muistoistaan riistetyistä teineistä salamurhaajia. Synkkä meininki, mutta ainakin vielä ihan hyvällä tavalla. Muistuttaa vähän Gunslinger Girliä.

07-Ghost

Amnesiatapaus nro. 2. Jonkinlaisessa eliitin kadettikoulussa ollut poika muistaakin jotain hämärästä syntyperästään tavatessaan isänsä murhaajan ja hyökkää tämän kimppuun. Vankilaanhan tuosta joutuu, mutta äkkiäkös sieltä karataan. Poika herää seuraavana päivänä oudosta seitsemän aaveen suojelemasta kirkosta, joka on täynnä outoa porukkaa. Ihan hyvät tuntemukset tämänkin suhteen.

Full Metal Alchemist 2: Brotherhood

FMA ei ole viittäkään vuotta vanhentunut, mutta jo on pakko yrittää imeä faneista lisää rahaa, tällä kertaa melko suoralla remakella. Ensimmäinen jakso kertoi tosin vihollisesta jota ei edellisessä sarjassa nähty, joten ehkä saadaan nauttia sama tarina erilaisin sivukääntein. Toinen jakso kertasi poikien elämän ennen armeijan koiriksi ryhtymistä. Pitää katsoa jos vaikka olisi sen arvoista.

Animekäännökset länsimaissakin suosituista peleistä tuovat mieleen ainakin Devil May Cryn, mutta Valkyria on parhautta! Sotaa, 1920-lukua, tankkeja, vähän fantasiaa ja näyttää hyvältä.. Kolmas jakso taitaa lisätä hahmokaartia, vielä kun saadaan eeppistä tarinaa tähän kunnolla mukaan niin tulen tykkäämään.

Shangri-la

Ilmastonmuutos sitten tapahtui ja maailma vähän muuttui. Tokio on pelkkä viidakko, jossa monet ryhmittymät tuntuvat pelailevan saasteiden kanssa. Mysteereitä, outo bumerangi, transu ja aika ilkeitä pahiksia. Se pikkutyttö varsinkin. Tykkään.

K-on

Ei puolusteluita. Toivon vaan että tämä olisi uusi beck.. söpömpi tietenkin, mutta olisipa niinkun beck. Edes vähän.

Eden of the East

Hauskin eka jakso mistään sarjasta, enkä vielä tiedä oikeastaan mitään tästä sarjasta. Vaikuttaa vain helvetin hyvältä. Amnesiatapaus nro. 3, mutta paljon fiksummin käytetty sitäkin juonielementtiä. Ja hauskoja penisvitsejä. 

Olipa kerran sunnuntai-ilta (pari viikkoa sitten..) ja päätin käydä katsomassa kaikkien kehuman Watchmenin. Kuulemani perusteella tietenkin odotin useita mielenkiintoisia tavis-supersankareita, syvällistä ja kehittyvää juonta, jossa olisi yli yksi juonenkäännettä ja kunnon annosta kasarimenoa. Oikeastaan yksikään näistä odotuksistani ei täyttynyt, mutta ei Watchmen huono elokuva ollut. Tuomiopäivän kello näyttää melkein keskiyön ydinsotaa vuonna 1985 nixonin istuessa ties monettako kauttaan ja maailmanloppu näyttää varmalta. Watchmeniksi itseään aiemmin kutsunut joukko menettää entisen jäsenensä Koomikon yön pimeydessä ja loppuja alkaa pelottaa henkikullan puolesta. Nämä egoistit päätyvät lopputulokseen että heidät yritetään listiä, etteivät he estäisi ydinsotaa. Alkaa johtolankojen perässä juokseminen porukan taustaa valottavien flashbackkien säestämänä.

Elokuvan päätyttyä ajoin kotiin tuntien itseni pirteäksi ja aloin katsoa Mamoru Oshiin uusinta tuotosta, Sky Crawlerssia, ajatellen sen kertovan vain teini-ikäisistä taistelulentäjistä. Sainkin kaksi tuntia seesteistä tarinankerrontaa, moniulotteisia hahmoja, upeita ilmataisteluita ja maisemia (tämä oli varmasti yksii kauneimmista näkemistäni leffoista), ja ennen kaikkea helvetin hyvin luodun maailman. Geneettisen pelleilyn tuloksena osa lapsista ei kasva aikuisiksi ja kuoltuaan syntyvät uudelleen ilman muistojaan. Toisen maailmansodan jälkeen länsimaissa todettiin että jatkuva sota on äärimmäisen tarpeellista sekä viihteenä, että muistutuksena, ja mikäs sen kätevämpää kuin ulkoistaa tämä aktiviteetti suuryrityksille ja kuolemattomille lapsiaikuisille, killer children kildreneille.

Watchmenin päähenkilökaarti koostuu  viidestä taviksesta ja yhdestä yliluonnollisesta olennosta, jonka syyt liittyä vietnamissa tapaamansa sosiopaatin "supersankari" jengiin oikeastaan jäivät epäselviksi. Dr. Manhattan näkee tulevaisuuden, pystyy tekemään mitä tahansa haluaa, muuttamaan kokoaan, jakautumaan ehkä äärettömän moniksi kopioikseen, eikä ole enää 40 vuoteen ollut lähelläkään ihmistä. Eikä tunnu välittävän niin hirveästi maailman kohtalosta, mutta yrittää tarjota ratkaisuksi ääretöntä energianlähdettä.

Elokuvan kaksi mielenkiintoista hahmoa ovat synkkä katujen vartija Rorschach, joka vihaa ihmisyyttä täysin rinnoin ja rankaisee kaikkia rikollisia äärimmäisen raa’asti ja hihittävä asehullu Koomikko, joka tykkää ampua ihmisiä. Ja Kennedyjä. Loput kaksi sankaria ovat tylsiä yksiulotteisia hyviksiä itsetunto- ja rakkausongelmineen. Pahiksen ei pitäisi tulla yllätyksenä (oliko oikeasti missään kohtaa vaihtoehtoja??) ja onkin oikeastaan hyvin kasarinen, rikas, menestyvä, kuuluisa, urheilullinen ja älykäs. Vähän kuin Alexander Stubb.

Tarinassa on tarpeeksi pureskeltavaa, että tämä on katsomisen arvoinen leffa, vaikka ei elänytkään hypen synnyttämiin odotuksiin.

Sky Crawlerssin päähenkilöinä ovat toisen sotivan firman kentän/tukikohdan komentaja ja elokuvan alussa sinne komennettu lentäjä. Komentajalla on lapsi, joka pian on yhtä vanha kuin miltä komentaja näyttää. Lentäjä ei muista menneisyydestään mitään. Komentajan kerrotaan ampuneen edellisen lentäjän, jonka tilalle uusi tuli. Nämä kaksi rakastuvat. Paljon angstia, surullisuutta, haikeutta.. kumpikaan ei tunne elävänsä.

Tarina liikkuu eteenpäin kauniisti, enkä halua enempää paljastaa, mutta katsokaa Sky Crawlers jos ette nukahda ensimmäisen kymmenen minuutin aikana. Se on helvetin palkitseva. Maailma on hieno yhdistelmä 50-lukua ja nykyajan pelottavia tulevaisuuden visioita, sekä perinteisiä dystopioita, mutta se on sitä nimenomaan vain pienelle osalle ihmisistä. Muille se on viihdettä.

Odotan vain lomille pääsyä, eikä ole mitään tekemistä, joten ajattelin käyttää ajan jotenkin tuotteliaasti. Eli taas yksi uusi ot-postaus.

Tänään jäljellä 85 aamua tätä paskaa, joka ei tunnu koskaan loppuvan. Sitten kaksi kuukautta lomaa ennen kuin aloitan Tamkissa tietotekniikan lukemisen, jonka ajattelin viettää ihan lomana, säännöllinen elämä ei tämän jälkeen tunnu yhtään mieluisalta vaihtoehdolta. Kämppä on jo nekalasta varattuna, ja tuntuisi kaikin puolin hyvältä ja omalta paikalta maailmassa.

Kaveri ehdotti että laitettaisiin bändi pystyyn ja olenkin saanut jo muutaman biisin sanat aikaiseksi. Mutta koska on pakko tunnustaa kaveri paremmaksi kitaristiksi on meikäläisellä basson osto edessä. Suunnitelmana ostaa Epiphonen Les Paul mallinen keppi, mutta mikään ei ole kiveen tässäkään hommassa kirjoitettu. Tämäkin projekti tuntuu ainakin tässä vaiheessa hyvältä.

Festarikesä tulee tänä vuonna merkkaamaan Ilosaarta, jonka esiintyjälista näyttää naurettavan hyvältä. Ja tietysti puntalaa, ämyä ja jos hyvä säkä käy myös muita pienempiä pippaloita. Ensi viikolla on tiedossa kaksi asiaa: Oulu ja helvetin kova känni. Olen jostain helvetin syystä (kivaa olla ainoa kortillinen) aina onnistunut pitämään nämä kaksi asiaa erossa, mutta nyt mennään isolla bussilla ja hyvällä porukalla.

Parin tunnin päästä olen taas junassa viiden tunnin istunnolla pohjoiseen. Onneksi koneella on katsottavaa ja ravintolavaunussa olutta. Pohjoisessa on tyttöystävän lisäksi pari näkemisen arvoista asiaa: tyttöystävän isän uusi koira Urpo (karjalankarhukoira <3) ja kaverin toissapäivänä saama sinappityk.. Siis vauva. Muuten varmaan aika rentoa.

Sunnuntaina palaan pohjoisesta hämeenlinnaan ja minut löytää Suistosta Dead Jesus and his One Man Gravea sekä Black Magic Sixiä kuuntelemasta. Se on jo saanut asemansa hämeenlinnan lempikuppilanani, hyvää musaa ja rento meno. Asiaa taas jossain välissä, nyt on vaan hyvä fiilis kaiken suhteen, melkein jopa tämän paskan.

Hehkutan vielä loppuun Valkyriaa, uutta Fma:ta, joka toivottavasti on enemmän kuin pelkkä remake rahastus ja Shangri-lata, joka ainakin alkuun tuntui freshiltä suhtautumiselta ilmastokriisiin. Tankkeja silppuava bumerangi. Over and out, sanoo viestimies.

Olipa kerran tosi kehittynyt ja sivistynyt kultainen heimo. Poukkoiltuaan galaksissa tarpeeksi pitkään nämä päättivät painua vittuun, mutta antoivat kolmelle kehittyneelle heimolle ennen lähtöään kyvyn matkustaa tähtien välillä. Nämä kolme olivat telepatia-orioituneet humanoidi Hopeat, hopeiden orjiksi jäävät ötökkä pronssit ja mechoiksi muuntuvat humanoidit nimeltä sankarilliset, joista lähes kaikki ilmeisesti kuolivat kotiplaneettansa tuhoutuessa lähes kokonaan.

Viides heimo, täysin tavikset rautaruukkilaiset, puolestaan oppivat matkustamaan tähtien välillä ilman isompien apua, ja tämäkös hopeaheimoa kyrpii. Holokaustinsa pelossa rautaheimon parhaat telepaattiset kyvyt (mm. Ghost Riderin silmiin katsominen) omaava prinsessa Dianeira lähtee etsimään Kultaheimon ruukkilaisille jättämää Sankari-heimolaista jonka he itse kasvattivat reilut 100 vuotta sitten, Agea.

Samaan aikaan sarjan vahvin ja heikoin puoli on päähenkilö. Age on keskenkasvuinen kakara, eikä ikävä kyllä kasva sarjan aikana oikeastaan nimeksikään. Toisaalta pirteä ja iloinen maailmojen tuhoaja voittaa emottavat vihollisensa (Kultaheput jättivät hopeille neljä mechaksi muuntautujaa, nodosta), mutta silti, olisin kaivannut selkeämpää kehityskaarta. Age kuitenkin tietää paljon, Kultaheebot, joita age sanoo isikseen, kertoivat käytännössä koko tulevaisuuden Agelle.

Age rinnallaan rautaruukin prinssit päättävät aloittaa täyden sodan hopeita vastaan, joka tulee kalliiksi sekä ihmishenkinä että maineen menetyksenä, kun vahingossa tulee Jupiterkin räjäytettyä maata vapauttaessa. Loppuratkaisu ei tule mitenkään yllätyksenä, mutta ei sen niin väliä. Heroic Age on tarinaltaan hieno ja onnistuu luomaan upean universumin historioineen kaikkineen. Taistelut ovat yhtä ilotulitusta ja Age on yksi helvetin tappokone johon ei tehoa kuin muut nodokset. Oikeastaam tykkäsin HA:sta enemmän kuin Terrasta, joka on jossain määrin kuitenkin samankaltainen messiaineen. Ihan jees avaruus fantasiaa.

Tyttöystävän kissat,Pikkukissa ja mammansa Igor. Anteeksi pikkupostausta, kohta tulee Heroic Age, Sky Crawlers, kellomies, gundam, tytania ja muutakin asiaa, olen vaan laiska ja saamaton kun vapaa-aika on niin kortilla.

 Monet anime-leffat tuntuvat usein jäävän kesken, ja saattaisivat toimia sarjoina paremmin. Joskus kuitenkin törmää sarjaan joka on niiiin hiiiidaaaaaa(haaaukootuss)ssss että tarina mahtuisi 90min leffaan. NTHT kärsii tälläisestä kohtalosta.

Jos kyse olisi leffasta olisi se kyllä hyvin lähellä Ghiblin tuotantoa. Yhdistelmä Nausicaa, punaista sikaa ja joku lentävä linna kaupan päälle. Maailmanlopun meiningit on meneillään, mutta jotenkin vielä toivottomammin kuin yleensä. Maailma tuntuu olevan sammumassa, kuihtumassa pois. Silti ihmiset hankkivat lapsia ja kasvattavat heitä elämään, joka ei tule ainakaan olemaan parempi kuin heidän omansa. Ja silti jotkut haaveilevat täydestä maailmanherruudesta ja onnistuvat elämään ylellisyyksissä.

NTHT kertoo toivosta ja sitkeydestä, joka tämän kuolevan maailman ihmisiä vaivaa. Päähenkilö Sho tipahaa meidän maailmastamme toiseen versioon ja onnistuu puhtaalla viattomuudellaan, periksiantamattomuudellaan ja absoluuttisuudellaan muuttamaan monen henkilön kuvaa maailmasta ja ihmisyydesta, erityisesti erään hieman vähemmän ihmisen.

Animaatio oli kaunista ja kalliin, vaikka hieman vanhentuneen näköistä. Ei moittimista. En nauttinut sarjan seuraamisesta pitkäveteisyyden vuoksi, mutta olen onnellinen että katsoin sen. Post-apokalyptiset animet ja leffat ovat aina sen arvoisia. 

Puuuh.. Vähän kuin Kenshin, mutta paremmilla demonisilla voimilla, aseilla ja poliittisella pelillä. Jepjep.

Olipa kerran kallo, joka oli tooosiii paha. Se sitten aiheutti sotia ja kurjuutta ottamalla milloin kenenkin kokoomus-tyyppisen innokkaan menestyjän haltuunsa ja antamalla tälle helvetisti karismaa ja johtajuutta. Ja voimat muuttaa normaali linnoitus taivaalla lentäväksi tuhannella yhdellä tykillä varustetuksi panssari-mikälieneeksi.

Ja päähenkilö on saanut miekaltaan käskyn tuhota kalllo ikuisiksi ajoiksi ja tuo miekka on ainoa siihen kykenevä vehje. Työsarkaa kuitenkin hidastaa eräs mielikuvituksellinen kirjailija, joka manipuloi lähes kaikkia saadakseen kallon haluamalleen taholle jonka avulla tahtoo vallata maailman.

Kaiken kaikkiaan Bakumatsu oli hyvä sarja. Hyvän näköinen, mielenkiintoinen tarina, hyvin sujuvia taisteluita, selkeästi kerrottua poliittista ja sotilaallista historiaa yms yms. Mutta ei kuitenkaan mikään täysosuma. Kivaa viihdettä, mutta historiallisten animeiden sarjassa ei ikävä kyllä yllä huippukastiin.

Monesta syystä tämä Kurosawailu toi mieleen 90-luvun seikkailupelit, mutta tätä ei voi pitää sarjalle miinuksena. Päähenkilö tuntuu olevan aivan yhtä pihalla miljöönä toimivan Kimujukun pikkukaupungin menosta kuin katsojakin. Georgen ja Kimujukun yhteinen menneisyys paljastuukin vasta viime jaksoissa.

George saapuu ensimmäisessä jaksossa Kimujukun pikkukaupunkiin, jossa uskoo erään erityisen  junavaunun viisitoista vuotta sitten kadonneen. Kysymyste esittämisestä kuitenkin saa tässä kahden rikollisryhmän piinaamassa jakautuneessa kaupungissa nopeasti kummankin osapuolen huligaanit kannoilleen ja George joutuukin työskentelemään molemmilla puolilla välillä sodaksikin leimahtelevaa riitaa voidakseen tutkia mitä oikein tapahtui tuona kohtalokkaana yönä.

Youjinbou etenee hyvin hitaasti, mutta tasaisesti ja kuorii totuuden esille vasta viimeisillä jaksoilla. Lopussa kaiken paljastuessa epätoivoiset salaliittolaiset kuolevat yksi kerrallaan ja rauha palaa vaunun aarteen salaisuuden piinaamaan kaupunkiin. Fillereitä oli oikeastaan vain kaksi.

Hyvä sarja kaikille jotka nyt moisesta tunnelmasta diggaavat. Monta kertaa uskollisempi animenointi kuin seitsemän samuraita, mutta vähintään yhtä viihdyttävä. 

 Voihan ötökän kollektiivinen transuniversaalinen sielu.

Jätän nyt Macross Frontierin kolmiodramaattisen ihmissuhteilun sikseen ja totean että taistelut ovat nopeita, nättejä ja stoori pyörii ihan siististi omissa uomissaan. Ötökät siis kiusaavat siirtokunta-alustamme Frontieria taas pitkästä aikaa. Naapurista kuuluu kummia ja sisaralus on jäänyt ötököiden uhriksi. Ainoa ase tuntuu taas kerran olevan esiteinin tytön laulu. Tyttö ei kuitenkaan ole mikä tahansa pikkulikka, vaan äitinsä masussa ötököistä infektion saanut spidergirl jolla on yhteys ötököiden kollektiiviseen transuniversaaliin sieluun.

Pahiksena on tytön äidin labrakaveri, jonka mielestä ois siistiä jos ihmisilläkin ois ihan vaan yks yhteinen sielu. Mi casa su casa, sä saat sotkee mun kämpän jos kattelet kaikkee saastetta mitä mun pääkopassa liikkuu. Tämä Labrakaveri on toiminut viimeaikoina myös erään parhaat vuotensa kulkeneen popstaran managerina ja enemmän kuin mielellään auttaa pikku spidergirliä nousemaan galaksin ykköspissikseksi.

Onkohan animesta tulossa ihan kunnolla sosialistista kun joka sarjassa tuntuu olevan kapitalismin vastainen teema? Taas kaverisuhteet kärsivät kun yhellä jätkällä on huipputekniikkaa tuottava firma rasitteena ja oikeasti Frontierin puollustuksesta vastaavan firman jättiläispomo tahtois korjata superdubernopeat matkustelut mahdollistavat ötökkäkiteet talteen.

Macross Frontier ei ole huono sarja, ei todellakaan. Viihdyttävyys on usein huipussaan, enkä edes minä kyyninen jaksa koko aikaa olla. Oli sitten keikka tai taistelu, on sarja yhtä ilotulitusta, joten kaikki ei-epileptikot sokerihumalaiset tykkää.

Nykyään tulee jo vaikka animea mitä mieleen kun aletaan puhua tulevaisuuden netistä. Tietenkin GitS ja Lain ovat automaatioita, mutta viime aikoina on tullut sekä kevyempää "post-nördäily" animea, kuten Dennou Coil, ja rankempaa vakavaa tietoyhteiskunta / jaetun tietoisuuden yhteiskunta ajatusta, kuten loistava Real Diver.

RD vertautuu tietysti heti ghost in the Shelliin, eikä tätä missään nimessä häpeile. Näkökenttään ilmestyy keskusteluikkunoita ja informaatiota ja tietoverkkoon "sukelletaan", tosin nyt hieman konkreettisemmalla tyylillä. Netti, siis Metal, ei enää olekaan puhelinpiuhoissa, vaan yhteyshiukkasissa mitä on kaikkialla, ja jotka yhdistävät maailman (ja eritoten meren) nettiin.

RD:n henkilökaarti koostuu tohtori Kushiman alaisuudessa pyörivästä Electronic Investigationista, joka työllistää päähenkilö Sotan ja tämän isän. Tohtori Kushiman hyvä vanha ystävä Haru herää viidenkymmenen vuoden koomasta kiitos verkkokelpoisten aivojen. 50 vuotta sitten Haru tutki Kushiman kanssa meren biorytmiä sukeltelemalla ja nyt invalidiksi jääneenä osoittautuukin mahtavaksi metallissa sukeltajaksi. Mereltä iskevän elektromagneettisen myrskyn tuhotessa voimalan ja asettaessa vanhainkodin muut vanhukset vaaraan Haru käynnistää varageneraattorit Sotan pikkusiskon Minamon auttaessa. Minamosta tuleekin Harun avustaja sarjan ajaksi ja perhedraamaa riittää.

Sarjan tapahtumat sijoittuvat Kushiman luomalle keinotekoiselle saarelle, joka käsittää ison saaren ja kaupunkimaisen merenalaisen tutkimuskeskuksen, joka toimii koko maailman metallin keskuksena. Saari on yksi iso investointikohde kaikille maailman rikkaille ja käytännössä monissa kohdin joudutaankin pelaaman sen säännöillä jolla raha on.

Suurin osa jaksoista on episodimaisia jonkun yksittäisen verkkoon liittyvän ongelman ratkomisia ihmissuhdedraaman seassa. Sota seurustelee missistä saaren eduskunnan puheenjohtajaksi siirtyneen naisen kanssa, mutta rakastuukin tämän (20 vuotta nuoremman version) mukaan rakennettuun Harua palvelevaan ja suojelevaan androidiin. Minamo rupeaa tuntemaan Harua kohtaan vähän liikoja. Sotan ja Minamon isä joutuu ottamaan syyt niskoilleen Metallin katkoksesta ja menettää asemansa EI:ssä, ja pääsee vähän työnarkomaniastaan.

Lopussa on puolipakollinen muutaman jakson maailmanpelastus finaali ja RD:n hauska luonnon ja teknologian yhteyttä käsittelevä juonikuvio saa huippunsa.

Minä tykkäsin RD:stä, tälläinen nörtti kun olen. Varmaankaan ei ole kaikkien juttua kuunnella puuduttavia keskusteluja milloin mistäkin teoreettisesta, mutta jos GitS nappaa niin varmaan kuka vaan on kuin kotonaan. Tai lomalla etelässä.