Kaiji

Sain katsottua Kaijin viimeiset jaksotkin loppuun. En ole varma mihin tätä vertaisin. Jos Welcome to NHK saisi teräväleukaisia lapsia Eyeshield 21:n kanssa oltaisiin melko lähellä. Yhteiskuntakriittistä oman-arvonpalautusta taktisten uhkapelien avulla taistellen.
Alussa Kaiji elää pienessä kämpässään tuhoten rikkaiden autoja ja keräillen mersun merkkejä. Sitten kuitenkin saapuu velkoja kertomaan, että Kaiji on kusessa takaamansa lainan takia. Pian kuitenkin selviää, että lainasta olisi helppoa päästä eroon osallistumalla uhkapeliturnaukseen eräällä laivalla.. ja tienata hieman ylimääräistä siinä sivussa. Häviäjät puolestaan joutuvat työskentelemään ikävissä oloissa maksaakseen velkaansa takaisin.
Laivalla pelattu kivipaperisakset-versio vaatii kuitenkin velallisten yhteistyötä ja toimii allegoriana yhteiskunnan oloille, missä rikkaat pistävät köyhät kamppailemaan ja pettämään vain selvitäkseen. Kaiji ei onnistu velkojensa voittamisessa, vaan velkautuu entisestään. Seuraavaksi velalliset pistetään tönimään toisiaan alas parin kerroksen korkeudesta rikkaiden hurratessa katsomossaan. Sitten kerrostalojen välissä kävelyä ja lopuksi taas korttipeliä.
Toinen kausi on tulossa, joten Kaiji ei siis selvinnyt veloistaan. Enempää en spoilaa, koska katsokaa tämä sarja. Se on synkkä, se on julma, se on katala, mutta se on tämä maailma kaikessa inhimillisyydessään. Kaiji itkee jatkuvasti ollessaan nurkkaan ahdistettuna, mutta on kovempi ja vahvempi hahmo kuin yksikään shounen-sarjan rankka jätkä. Kaiji ottaa haasteet vastaan vaikka kipeää tekee ja yrittää kaikin voimin selvitä ongelmistaan.
Toista kautta odottellen..

Tämän haluan nähdä.
Comment by Anu — October 4, 2008 @ 5:22 pm