Lisää monen ohjaajan projekteja! Neo Tokyo on kolmesta tarinasta koostuva kokonaisuus, joka on oikeastaan toisin kuin monet muut samantyyppiset elokuvat (esim. Memories) looginen kokonaisuus. Vaikka kaikki osat osat ovatkin hienoja, nousee kuitenkin yli muiden Otomon ohjaama Construction Cancellation Order.

Toimistotyöntekijä lähetetään viidakkoon huolehtimaan siellä jatkuneen rakennustyön lopettamisesta. Rakennustyö kuulostaa kuitenkin hieman vähättelyltä, koska kyse on massiivisesta kaupungista, jonka tarkoituksena on kerätä jotain tarpeellista resurssia viidakosta. Ja lopettaminen.. ainahan saa yrittää.

Rakentajina eivät olekaan ihmiset vaan arvokkaat raksarobot. AY-liikehenkeä ja ylpeyttä työstään näillä kuitenkin on enemmän kuin yhdelläkään bolsevikilla, ja rakennustyötä haittaavaa elementtiä kohtaakin pian pulteista ja piirilevyistä koostuva dietti.

Tunnelma on koko noin 30min pituisen osan ajan painostava ja väistämätöntä mieletöntä kehitystä kuvataan raa’an karusti. Lopun käänne vääntää vielä veistä haavassa ja jättää tasaisessa tahdissa hakkaavan kehityksen vasaran kalkkeen kummittelemaan päähän.

Kawajirin The Running Man muistuttaa enemmän miehen uudempaa Animatrixilla ollutta World Recordia kuin Arnoldin samannimistä leffaa. Toimittaja huomaa voittamattoman rallikuskin kykyjen takana olevan jotain yliluonnollista, joka lopulta on vienyt tältä järjen. Kaunista katseltavaa ja hyvä idea, mutta hieman hidas kerronta.

Rintaron Labyrintti-tarina, jonka sisään kaksi muuta tarinaa upotettiin on täyttä happokamaa hyvällä tavalla, mutta ei tarpeeksi happoista ylittämään jotain muita viimeaikoina katsomiani leffoja. Varmasti toisella katselukerralla aukeaa vähän paremmin. 

Ei niistä mitään kauneimpia kikhernepyöryköitä koskaan tullut, mutta helvetin hyviä ja täyttäviä olivat. Tai ovat edelleen, koska niitä taitaa riittää koko viikoksi. En pistä ohjetta, koska niitä on netti pullollaan ja jokainen tykkää tehdä vähän erilailla.

Twilight Q oli ova, josta piti tulla animeohjaajille tilaisuus esitellä taitojaan. Ova kuitenkin loppui jo kahden jakson jälkeen. Nämä seuraavat melkolailla nimestä selvän amerikkalaisen esikuvansa tunnelmia ja varsinkin jälkimmäisessä on todella hämärä tunnelma. Karpeiksi muuttuvat lentokoneet -hämärä. Hyvällä tavalla.

Ensimmäinen jakso on laadultaan todella kasaria. Ei voi suoraan sanoa että surkeaa, mutta vanhanaikaista. Tarina kulkee melko ikävän teennäisesti aikamatkustelun lomassa. Loppujen lopuksi ihan mielenkiintoista, mutta koska rakkaustarinat eivät ole suurinta lempiviihdettäni jäi loppu ja sitäkautta koko esitys heikohkoksi. Ei vain kiinnostanut.

Toinen jakso onkin sitten puhdasta Mamoru Oshia. Olen valtava gits-fani ja miehen jälki iskee minuun kuin kuuma veitsi margariiniin. Jakso alkaa lentokoneesta, joka hetkessä muuttuukin karpiksi. Sen jälkeen seurataan omituisen miehen ja pikkutytön elämää, jota myös mystinen etsivä tutkii. Tutkimustensa edetessä etsivä joutuu kyseenalaistamaan kaiken todellisuuden ja päätyy osaksi ties kuinka kauan jatkunutta kierrettä.

Jos ensimmäinen jakso ei innostanut niin kannattaa silti katsoa toinen alusta loppuun. Tarina on jo ihan ajatuksen tasolla tarpeeksi mieletön jäämään kummittelemaan päähän pitkäksi aikaa ja kauniisti animoituna se on täyttä rautaa. 

Yo-juhlat ja muut riehumiset tekivät vähän taukoa tuijotukseen. Nyt on ollut hieman scifiä tiedossa kun aloittelin katsomaan Bokura Noa ja Toward Terraa, mutta niistä lisää kun saan katsottua ja jotain pohdintaa scifi-animen maailmojen asetelmista.

Jyu Oh Sei kertoo veljeksistä, jotka eräänä päivänä vain sattuvat löytämään tositositosi-tärkeät tiedemiesvanhempansa kuolleina ja joutuvat erikoisjoukkojen tainnuttamiksi. Herätessään Thor ja Rai ovat Chimeralla, Peto Kuninkaan (Jyu Oh’n) planeetalla. Opittuaan planeetan tavat ja normit toinen veljeksistä kuolee jättääkseen selviävälle (luonnonvalinnalla valokoiduista ihmisnäytteistä rakennetulle uuden superyli-ihmisrodun kantaisä päähenkilölle) Thorille lisää traumoja tämän kaivatessa tuikitavallista tusina "kaksois"-veljeään Raita.

Chimeran yhteiskunta toimii rinkien varassa, joihin planeetalle lähetettävät vaaralliset rikolliset ja muut ihmiset kerääntyvät ihonväriensä mukaan. Rinkien johkossa on kolme henkeä: Eka, Toka ja Kolmas. Eka nimittää Tokan ja kolmannen. Kuka tahansa voi haastaa Ekan tappeluun Ekuudesta. Jos joku Eka tappaa kaikkien muiden rinkien Ekat tulee hänestä Peto Kuningas ja hän pääsee Peto Kuningas varastoon. Simppeliä?

Naisia Chimeralla on vähänlaisesti, joten nämä saavat päättää kenen kanssa haluavat lapsia. Naiset ovat muuten erillään miehistä ja pitävät omia rinkejään. Parittelu tapahtuu tiettynä aikana, johon mennessä naiset nimittävät lapsilleen miehet. Vähän hassua kilpailua geenien selviämisestä ja suvun jatkamisesta siis.

Juuousei olisi ollut hauska hieman hitaampana tarinana. Planeetta hauskan tappavan luontonsa kanssa oli mielenkiintoinen seurattava, mutta kun oli niin kiire päästä avaruuteen juttelemaan diktaattori Odinin kanssa että ajassakin piti hypätä neljä vuotta, ei luppoaikaa 11:sta jaksossa saatu. Yksi kesä, yksi kasvien hieno kukkaan puhkeaminen ja yksi talvi. Paritteluakaan ei nähty eikä oikein selvinnyt mihin vuodenaikaan se sijoittui.

Kokonaisuutena melko pikainen ja nopeatempoinen scifi-seikkailu, joka ei kuitenkaan innostanut tarpeeksi että olisin halunnut lukea mangaa pidempien tarinoiden toivossa. Moraalitarinana Jyu Oh Sei oli melko mitäänsanomaton teos, mutta maailma oli sen verran mielenkiintoinen että sen mielellään loppuun katsoi.