Lisää monen ohjaajan projekteja! Neo Tokyo on kolmesta tarinasta koostuva kokonaisuus, joka on oikeastaan toisin kuin monet muut samantyyppiset elokuvat (esim. Memories) looginen kokonaisuus. Vaikka kaikki osat osat ovatkin hienoja, nousee kuitenkin yli muiden Otomon ohjaama Construction Cancellation Order.

Toimistotyöntekijä lähetetään viidakkoon huolehtimaan siellä jatkuneen rakennustyön lopettamisesta. Rakennustyö kuulostaa kuitenkin hieman vähättelyltä, koska kyse on massiivisesta kaupungista, jonka tarkoituksena on kerätä jotain tarpeellista resurssia viidakosta. Ja lopettaminen.. ainahan saa yrittää.

Rakentajina eivät olekaan ihmiset vaan arvokkaat raksarobot. AY-liikehenkeä ja ylpeyttä työstään näillä kuitenkin on enemmän kuin yhdelläkään bolsevikilla, ja rakennustyötä haittaavaa elementtiä kohtaakin pian pulteista ja piirilevyistä koostuva dietti.

Tunnelma on koko noin 30min pituisen osan ajan painostava ja väistämätöntä mieletöntä kehitystä kuvataan raa’an karusti. Lopun käänne vääntää vielä veistä haavassa ja jättää tasaisessa tahdissa hakkaavan kehityksen vasaran kalkkeen kummittelemaan päähän.

Kawajirin The Running Man muistuttaa enemmän miehen uudempaa Animatrixilla ollutta World Recordia kuin Arnoldin samannimistä leffaa. Toimittaja huomaa voittamattoman rallikuskin kykyjen takana olevan jotain yliluonnollista, joka lopulta on vienyt tältä järjen. Kaunista katseltavaa ja hyvä idea, mutta hieman hidas kerronta.

Rintaron Labyrintti-tarina, jonka sisään kaksi muuta tarinaa upotettiin on täyttä happokamaa hyvällä tavalla, mutta ei tarpeeksi happoista ylittämään jotain muita viimeaikoina katsomiani leffoja. Varmasti toisella katselukerralla aukeaa vähän paremmin. 

Ei niistä mitään kauneimpia kikhernepyöryköitä koskaan tullut, mutta helvetin hyviä ja täyttäviä olivat. Tai ovat edelleen, koska niitä taitaa riittää koko viikoksi. En pistä ohjetta, koska niitä on netti pullollaan ja jokainen tykkää tehdä vähän erilailla.

Twilight Q oli ova, josta piti tulla animeohjaajille tilaisuus esitellä taitojaan. Ova kuitenkin loppui jo kahden jakson jälkeen. Nämä seuraavat melkolailla nimestä selvän amerikkalaisen esikuvansa tunnelmia ja varsinkin jälkimmäisessä on todella hämärä tunnelma. Karpeiksi muuttuvat lentokoneet -hämärä. Hyvällä tavalla.

Ensimmäinen jakso on laadultaan todella kasaria. Ei voi suoraan sanoa että surkeaa, mutta vanhanaikaista. Tarina kulkee melko ikävän teennäisesti aikamatkustelun lomassa. Loppujen lopuksi ihan mielenkiintoista, mutta koska rakkaustarinat eivät ole suurinta lempiviihdettäni jäi loppu ja sitäkautta koko esitys heikohkoksi. Ei vain kiinnostanut.

Toinen jakso onkin sitten puhdasta Mamoru Oshia. Olen valtava gits-fani ja miehen jälki iskee minuun kuin kuuma veitsi margariiniin. Jakso alkaa lentokoneesta, joka hetkessä muuttuukin karpiksi. Sen jälkeen seurataan omituisen miehen ja pikkutytön elämää, jota myös mystinen etsivä tutkii. Tutkimustensa edetessä etsivä joutuu kyseenalaistamaan kaiken todellisuuden ja päätyy osaksi ties kuinka kauan jatkunutta kierrettä.

Jos ensimmäinen jakso ei innostanut niin kannattaa silti katsoa toinen alusta loppuun. Tarina on jo ihan ajatuksen tasolla tarpeeksi mieletön jäämään kummittelemaan päähän pitkäksi aikaa ja kauniisti animoituna se on täyttä rautaa.