Neo Tokyo

June 16, 2008

Lisää monen ohjaajan projekteja! Neo Tokyo on kolmesta tarinasta koostuva kokonaisuus, joka on oikeastaan toisin kuin monet muut samantyyppiset elokuvat (esim. Memories) looginen kokonaisuus. Vaikka kaikki osat osat ovatkin hienoja, nousee kuitenkin yli muiden Otomon ohjaama Construction Cancellation Order.

Toimistotyöntekijä lähetetään viidakkoon huolehtimaan siellä jatkuneen rakennustyön lopettamisesta. Rakennustyö kuulostaa kuitenkin hieman vähättelyltä, koska kyse on massiivisesta kaupungista, jonka tarkoituksena on kerätä jotain tarpeellista resurssia viidakosta. Ja lopettaminen.. ainahan saa yrittää.

Rakentajina eivät olekaan ihmiset vaan arvokkaat raksarobot. AY-liikehenkeä ja ylpeyttä työstään näillä kuitenkin on enemmän kuin yhdelläkään bolsevikilla, ja rakennustyötä haittaavaa elementtiä kohtaakin pian pulteista ja piirilevyistä koostuva dietti.

Tunnelma on koko noin 30min pituisen osan ajan painostava ja väistämätöntä mieletöntä kehitystä kuvataan raa’an karusti. Lopun käänne vääntää vielä veistä haavassa ja jättää tasaisessa tahdissa hakkaavan kehityksen vasaran kalkkeen kummittelemaan päähän.

Kawajirin The Running Man muistuttaa enemmän miehen uudempaa Animatrixilla ollutta World Recordia kuin Arnoldin samannimistä leffaa. Toimittaja huomaa voittamattoman rallikuskin kykyjen takana olevan jotain yliluonnollista, joka lopulta on vienyt tältä järjen. Kaunista katseltavaa ja hyvä idea, mutta hieman hidas kerronta.

Rintaron Labyrintti-tarina, jonka sisään kaksi muuta tarinaa upotettiin on täyttä happokamaa hyvällä tavalla, mutta ei tarpeeksi happoista ylittämään jotain muita viimeaikoina katsomiani leffoja. Varmasti toisella katselukerralla aukeaa vähän paremmin. 

3 Comments »

The URI to TrackBack this entry is: http://otapunk.blogsome.com/2008/06/16/neo-tokyo/trackback/

  1. LwDDYb , [url=http://lykeiijbzyqj.com/]lykeiijbzyqj[/url], [link=http://yakhfrplvahx.com/]yakhfrplvahx[/link], http://hvylbjgiwjjz.com/

    Comment by hgvpvojsk — August 13, 2011 @ 7:52 pm

  2. PUNyde cobahcmojhry

    Comment by flwzjkky — August 15, 2011 @ 6:03 pm

  3. fsRCcG , [url=http://mgdvfbsrfxrs.com/]mgdvfbsrfxrs[/url], [link=http://bgknctopjodo.com/]bgknctopjodo[/link], http://qbqnybklhexa.com/

    Comment by hdyettqctlj — August 20, 2011 @ 8:27 pm

RSS feed for comments on this post.

Leave a comment

Line and paragraph breaks automatic, e-mail address never displayed, HTML allowed: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>



Anti-spam measure: please retype the above text into the box provided.