Katsoin vihdoin Toward The Terran loppuun ja täytyy myöntää että tykkäsin tietyistä animelle tyypillisistä juonenkäänteistä huolimatta. Kumminkin, hahmokaarti rokkaa ja piirrosjälki on mitä mainiointa.

Jomy Marcus Shin on hieman "normaalia" aktiivisempi teinipoika tässä koneiden pyörittämässä fasistisessa tulevaisuuden visiossa. Täyttäessään 14 Jomy passitetaan aikuisuuskokeeseen, jossa todetaan onko Jomystä kiltiksi pikku robotiksi vai täytyykö Jomy karsia pois vaarallisena elementtinä. Samalla kaikki muistot lapsuudesta pyyhitään pois rationaalista toimintaa haittaamasta.

Sitten Soldier Blue ilmestyy kineettisten voimiensa avulla pelastamaan Jomyn muistot, taklailemaan tietokoneen hologrammia ja lennättämään Jomyn ajatusten avulla toimivalle avaruusalukselle ja siellä sitten alkaa kertomaan pikkuhiljaa miten Jomystä tarttee tulla kaikkien ylimääräisellä aivotoiminnalla varustettujen yksilöiden johtaja ja messias. JEES..

Samaan aikaan toisaalla: Koneiden täydelliseksi ihmiseksi kasvattama Keith Anyan vapautetaan koeputkesta muiden ihmisten keskelle ja hänen kasvattamisensa kohti normaalien ihmisten johtajuutta aloitetaan. JEES..

Näiden kahden välit tulevat sitten poukkoilemaan ja stoori kulkee kohti iloista loppua, jonka varmaan kaikki suunnilleen arvaavat heti ekan jakson kohdalla. Kaikkiaan hienoa avaruusfantasiaa, ei valittamista. 

Olen siis nyt intin palveluksessa. TJ lukumäärästä ei ole vielä tietoa, mutta varmaan vuoden joudun siellä vanhenemaan. Blogi ei kuitenkaan mene kokonaan telakalle, vaan jatkan hieman karsittuun tahtiin. Aiheita saattaa tulla hieman lisää, mutta focus pysyy vanhassa samassa. En vaan jaksaisi rinnalle montaa blogia aloittaa.