Tytania ep 8

December 14, 2008

Jakso 7 päättyi piraattien onnistuneeseen Tytanian avaruusaseman valtaukseen. Vaan mitä tästä uhkarohkeasta toimesta seuraakaan..

Kaikki duket ovat Zarlishin johdolla pahoittelemassa menetystä, Idriksen tietysti liioitellessa tapahtunutta entisestään kun ei ole itse vastuussa, kun Land Lord huomauttaa mitä oikeasti tästä seuraa. Merirosvot eivät ole enää monessa paikassa tavaraliikennettä kiusaamassa, vaan pienessä kasassa. Vaikka piraattialuksia olisi 3 tai 5 tuhatta eivät ne mitenkään pärjää täysikokoiselle Tytanialais-laivueelle.

Fan Hyulick on Mirandan kanssa piraattien tukikohdassa lastaamassa tarvikkeita Vanhaan Mieheen, Kun Doorman tulee taas tarjoamaan paikkaa Blaze Flag Armyn johdossa, mutta Hyulickia ei kiinnosta. Hän tajuaa mitä Tytanian Clan Lordkin tajusi, eikä aio osallistua jo hävittyyn taisteluun.
 
Elbingissä Lydialla on ihmettelemistä piraatteja paenneissa Tytanian sotilaissa. Lydiakin tajuaa miten pieni juttu piraatit ovat Tytanian rinnalla, ja vaikka haluaisikin kaikki mulkut pois kukkaistutuksia pilaamasta ymmärtää isänsä kantaa asiassa.

Vardhanan sotaministeri Marquis Estrades Tytaniaa koskevat juonet ovat kantautuneet jo Clan Lordin korviin ja tämä määrää Jouslainin ottamaan Marquisin pojan Bal’amin adjutantikseen, ja täten panttivangiksi.

Doorman on strategisessa tapaamisessa mukaan saamiensa kenraalien kanssa saadessaan kuulla Hyulickin lähdöstä. Kenraalit arvioivat avaruusaseman arvon liian korkealle ja luulevat ettei tytania missään nimessä halua tuhota sitä. Piraaattien ollessa aseman "suojassa" pystyy Zarlish keskittämään koko 12 000 aluksen tulivoiman pieneen kasaan ja taistelusta tulee pelkkää teurastusta.

Tässä vaiheessa Hyulick on jo tapaamassa mielenkiintoista Dr. Leetä ja juonimassa Tytanian tuhoa. Tämä keskustelu päättyy Leen vihaako Fan Tytaniaa, johon Fanilta ei saada vastaukseksi kuin huokaus.
Elbingissä kuningasta vituttaa. Tytanian mulkut ovat tyytyväisiä saamaansa apuun, mutta vaativat Elbingiä luovuttamaan energiakaivoksen liittolaisuuden osoituksena. Tämä ajaisi Elbingin täyteen konkurssiin, joten Lydia päättää uhrautua ja lähteä panttivangiksi Uraniborgiin. ssä vihaako Fan Tytaniaa, johon Fanilta ei saada vastaukseksi kuin huokaus.

3 Comments »

The URI to TrackBack this entry is: http://otapunk.blogsome.com/2008/12/14/tytania-ep-8/trackback/

  1. DeYVB6 , [url=http://kjfxvxwpcuun.com/]kjfxvxwpcuun[/url], [link=http://liubxroaxgnm.com/]liubxroaxgnm[/link], http://twuigecezwuk.com/

    Comment by qkshmyxclf — August 14, 2011 @ 5:27 pm

  2. 8KEVc3 btjtbmhnzpmz

    Comment by dzpsex — August 15, 2011 @ 7:16 pm

  3. peUbm6 , [url=http://fnmoyhrchvjy.com/]fnmoyhrchvjy[/url], [link=http://dyhwpukqkiqh.com/]dyhwpukqkiqh[/link], http://afxhmfddvqyc.com/

    Comment by sbtmzqrktd — August 28, 2011 @ 6:53 pm

RSS feed for comments on this post.

Leave a comment

Line and paragraph breaks automatic, e-mail address never displayed, HTML allowed: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>



Anti-spam measure: please retype the above text into the box provided.