Jaahas, uudet sarjat näyttää oikeastaan hyvältä.

Requiem of Phantom

Alamaailmaa pistetään kunnolla nippuun kun yksi rikollisjärjestö kouluttaa muistoistaan riistetyistä teineistä salamurhaajia. Synkkä meininki, mutta ainakin vielä ihan hyvällä tavalla. Muistuttaa vähän Gunslinger Girliä.

07-Ghost

Amnesiatapaus nro. 2. Jonkinlaisessa eliitin kadettikoulussa ollut poika muistaakin jotain hämärästä syntyperästään tavatessaan isänsä murhaajan ja hyökkää tämän kimppuun. Vankilaanhan tuosta joutuu, mutta äkkiäkös sieltä karataan. Poika herää seuraavana päivänä oudosta seitsemän aaveen suojelemasta kirkosta, joka on täynnä outoa porukkaa. Ihan hyvät tuntemukset tämänkin suhteen.

Full Metal Alchemist 2: Brotherhood

FMA ei ole viittäkään vuotta vanhentunut, mutta jo on pakko yrittää imeä faneista lisää rahaa, tällä kertaa melko suoralla remakella. Ensimmäinen jakso kertoi tosin vihollisesta jota ei edellisessä sarjassa nähty, joten ehkä saadaan nauttia sama tarina erilaisin sivukääntein. Toinen jakso kertasi poikien elämän ennen armeijan koiriksi ryhtymistä. Pitää katsoa jos vaikka olisi sen arvoista.

Animekäännökset länsimaissakin suosituista peleistä tuovat mieleen ainakin Devil May Cryn, mutta Valkyria on parhautta! Sotaa, 1920-lukua, tankkeja, vähän fantasiaa ja näyttää hyvältä.. Kolmas jakso taitaa lisätä hahmokaartia, vielä kun saadaan eeppistä tarinaa tähän kunnolla mukaan niin tulen tykkäämään.

Shangri-la

Ilmastonmuutos sitten tapahtui ja maailma vähän muuttui. Tokio on pelkkä viidakko, jossa monet ryhmittymät tuntuvat pelailevan saasteiden kanssa. Mysteereitä, outo bumerangi, transu ja aika ilkeitä pahiksia. Se pikkutyttö varsinkin. Tykkään.

K-on

Ei puolusteluita. Toivon vaan että tämä olisi uusi beck.. söpömpi tietenkin, mutta olisipa niinkun beck. Edes vähän.

Eden of the East

Hauskin eka jakso mistään sarjasta, enkä vielä tiedä oikeastaan mitään tästä sarjasta. Vaikuttaa vain helvetin hyvältä. Amnesiatapaus nro. 3, mutta paljon fiksummin käytetty sitäkin juonielementtiä. Ja hauskoja penisvitsejä. 

Olipa kerran sunnuntai-ilta (pari viikkoa sitten..) ja päätin käydä katsomassa kaikkien kehuman Watchmenin. Kuulemani perusteella tietenkin odotin useita mielenkiintoisia tavis-supersankareita, syvällistä ja kehittyvää juonta, jossa olisi yli yksi juonenkäännettä ja kunnon annosta kasarimenoa. Oikeastaan yksikään näistä odotuksistani ei täyttynyt, mutta ei Watchmen huono elokuva ollut. Tuomiopäivän kello näyttää melkein keskiyön ydinsotaa vuonna 1985 nixonin istuessa ties monettako kauttaan ja maailmanloppu näyttää varmalta. Watchmeniksi itseään aiemmin kutsunut joukko menettää entisen jäsenensä Koomikon yön pimeydessä ja loppuja alkaa pelottaa henkikullan puolesta. Nämä egoistit päätyvät lopputulokseen että heidät yritetään listiä, etteivät he estäisi ydinsotaa. Alkaa johtolankojen perässä juokseminen porukan taustaa valottavien flashbackkien säestämänä.

Elokuvan päätyttyä ajoin kotiin tuntien itseni pirteäksi ja aloin katsoa Mamoru Oshiin uusinta tuotosta, Sky Crawlerssia, ajatellen sen kertovan vain teini-ikäisistä taistelulentäjistä. Sainkin kaksi tuntia seesteistä tarinankerrontaa, moniulotteisia hahmoja, upeita ilmataisteluita ja maisemia (tämä oli varmasti yksii kauneimmista näkemistäni leffoista), ja ennen kaikkea helvetin hyvin luodun maailman. Geneettisen pelleilyn tuloksena osa lapsista ei kasva aikuisiksi ja kuoltuaan syntyvät uudelleen ilman muistojaan. Toisen maailmansodan jälkeen länsimaissa todettiin että jatkuva sota on äärimmäisen tarpeellista sekä viihteenä, että muistutuksena, ja mikäs sen kätevämpää kuin ulkoistaa tämä aktiviteetti suuryrityksille ja kuolemattomille lapsiaikuisille, killer children kildreneille.

Watchmenin päähenkilökaarti koostuu  viidestä taviksesta ja yhdestä yliluonnollisesta olennosta, jonka syyt liittyä vietnamissa tapaamansa sosiopaatin "supersankari" jengiin oikeastaan jäivät epäselviksi. Dr. Manhattan näkee tulevaisuuden, pystyy tekemään mitä tahansa haluaa, muuttamaan kokoaan, jakautumaan ehkä äärettömän moniksi kopioikseen, eikä ole enää 40 vuoteen ollut lähelläkään ihmistä. Eikä tunnu välittävän niin hirveästi maailman kohtalosta, mutta yrittää tarjota ratkaisuksi ääretöntä energianlähdettä.

Elokuvan kaksi mielenkiintoista hahmoa ovat synkkä katujen vartija Rorschach, joka vihaa ihmisyyttä täysin rinnoin ja rankaisee kaikkia rikollisia äärimmäisen raa’asti ja hihittävä asehullu Koomikko, joka tykkää ampua ihmisiä. Ja Kennedyjä. Loput kaksi sankaria ovat tylsiä yksiulotteisia hyviksiä itsetunto- ja rakkausongelmineen. Pahiksen ei pitäisi tulla yllätyksenä (oliko oikeasti missään kohtaa vaihtoehtoja??) ja onkin oikeastaan hyvin kasarinen, rikas, menestyvä, kuuluisa, urheilullinen ja älykäs. Vähän kuin Alexander Stubb.

Tarinassa on tarpeeksi pureskeltavaa, että tämä on katsomisen arvoinen leffa, vaikka ei elänytkään hypen synnyttämiin odotuksiin.

Sky Crawlerssin päähenkilöinä ovat toisen sotivan firman kentän/tukikohdan komentaja ja elokuvan alussa sinne komennettu lentäjä. Komentajalla on lapsi, joka pian on yhtä vanha kuin miltä komentaja näyttää. Lentäjä ei muista menneisyydestään mitään. Komentajan kerrotaan ampuneen edellisen lentäjän, jonka tilalle uusi tuli. Nämä kaksi rakastuvat. Paljon angstia, surullisuutta, haikeutta.. kumpikaan ei tunne elävänsä.

Tarina liikkuu eteenpäin kauniisti, enkä halua enempää paljastaa, mutta katsokaa Sky Crawlers jos ette nukahda ensimmäisen kymmenen minuutin aikana. Se on helvetin palkitseva. Maailma on hieno yhdistelmä 50-lukua ja nykyajan pelottavia tulevaisuuden visioita, sekä perinteisiä dystopioita, mutta se on sitä nimenomaan vain pienelle osalle ihmisistä. Muille se on viihdettä.

Odotan vain lomille pääsyä, eikä ole mitään tekemistä, joten ajattelin käyttää ajan jotenkin tuotteliaasti. Eli taas yksi uusi ot-postaus.

Tänään jäljellä 85 aamua tätä paskaa, joka ei tunnu koskaan loppuvan. Sitten kaksi kuukautta lomaa ennen kuin aloitan Tamkissa tietotekniikan lukemisen, jonka ajattelin viettää ihan lomana, säännöllinen elämä ei tämän jälkeen tunnu yhtään mieluisalta vaihtoehdolta. Kämppä on jo nekalasta varattuna, ja tuntuisi kaikin puolin hyvältä ja omalta paikalta maailmassa.

Kaveri ehdotti että laitettaisiin bändi pystyyn ja olenkin saanut jo muutaman biisin sanat aikaiseksi. Mutta koska on pakko tunnustaa kaveri paremmaksi kitaristiksi on meikäläisellä basson osto edessä. Suunnitelmana ostaa Epiphonen Les Paul mallinen keppi, mutta mikään ei ole kiveen tässäkään hommassa kirjoitettu. Tämäkin projekti tuntuu ainakin tässä vaiheessa hyvältä.

Festarikesä tulee tänä vuonna merkkaamaan Ilosaarta, jonka esiintyjälista näyttää naurettavan hyvältä. Ja tietysti puntalaa, ämyä ja jos hyvä säkä käy myös muita pienempiä pippaloita. Ensi viikolla on tiedossa kaksi asiaa: Oulu ja helvetin kova känni. Olen jostain helvetin syystä (kivaa olla ainoa kortillinen) aina onnistunut pitämään nämä kaksi asiaa erossa, mutta nyt mennään isolla bussilla ja hyvällä porukalla.

Parin tunnin päästä olen taas junassa viiden tunnin istunnolla pohjoiseen. Onneksi koneella on katsottavaa ja ravintolavaunussa olutta. Pohjoisessa on tyttöystävän lisäksi pari näkemisen arvoista asiaa: tyttöystävän isän uusi koira Urpo (karjalankarhukoira <3) ja kaverin toissapäivänä saama sinappityk.. Siis vauva. Muuten varmaan aika rentoa.

Sunnuntaina palaan pohjoisesta hämeenlinnaan ja minut löytää Suistosta Dead Jesus and his One Man Gravea sekä Black Magic Sixiä kuuntelemasta. Se on jo saanut asemansa hämeenlinnan lempikuppilanani, hyvää musaa ja rento meno. Asiaa taas jossain välissä, nyt on vaan hyvä fiilis kaiken suhteen, melkein jopa tämän paskan.

Hehkutan vielä loppuun Valkyriaa, uutta Fma:ta, joka toivottavasti on enemmän kuin pelkkä remake rahastus ja Shangri-lata, joka ainakin alkuun tuntui freshiltä suhtautumiselta ilmastokriisiin. Tankkeja silppuava bumerangi. Over and out, sanoo viestimies.

Olipa kerran tosi kehittynyt ja sivistynyt kultainen heimo. Poukkoiltuaan galaksissa tarpeeksi pitkään nämä päättivät painua vittuun, mutta antoivat kolmelle kehittyneelle heimolle ennen lähtöään kyvyn matkustaa tähtien välillä. Nämä kolme olivat telepatia-orioituneet humanoidi Hopeat, hopeiden orjiksi jäävät ötökkä pronssit ja mechoiksi muuntuvat humanoidit nimeltä sankarilliset, joista lähes kaikki ilmeisesti kuolivat kotiplaneettansa tuhoutuessa lähes kokonaan.

Viides heimo, täysin tavikset rautaruukkilaiset, puolestaan oppivat matkustamaan tähtien välillä ilman isompien apua, ja tämäkös hopeaheimoa kyrpii. Holokaustinsa pelossa rautaheimon parhaat telepaattiset kyvyt (mm. Ghost Riderin silmiin katsominen) omaava prinsessa Dianeira lähtee etsimään Kultaheimon ruukkilaisille jättämää Sankari-heimolaista jonka he itse kasvattivat reilut 100 vuotta sitten, Agea.

Samaan aikaan sarjan vahvin ja heikoin puoli on päähenkilö. Age on keskenkasvuinen kakara, eikä ikävä kyllä kasva sarjan aikana oikeastaan nimeksikään. Toisaalta pirteä ja iloinen maailmojen tuhoaja voittaa emottavat vihollisensa (Kultaheput jättivät hopeille neljä mechaksi muuntautujaa, nodosta), mutta silti, olisin kaivannut selkeämpää kehityskaarta. Age kuitenkin tietää paljon, Kultaheebot, joita age sanoo isikseen, kertoivat käytännössä koko tulevaisuuden Agelle.

Age rinnallaan rautaruukin prinssit päättävät aloittaa täyden sodan hopeita vastaan, joka tulee kalliiksi sekä ihmishenkinä että maineen menetyksenä, kun vahingossa tulee Jupiterkin räjäytettyä maata vapauttaessa. Loppuratkaisu ei tule mitenkään yllätyksenä, mutta ei sen niin väliä. Heroic Age on tarinaltaan hieno ja onnistuu luomaan upean universumin historioineen kaikkineen. Taistelut ovat yhtä ilotulitusta ja Age on yksi helvetin tappokone johon ei tehoa kuin muut nodokset. Oikeastaam tykkäsin HA:sta enemmän kuin Terrasta, joka on jossain määrin kuitenkin samankaltainen messiaineen. Ihan jees avaruus fantasiaa.

Tyttöystävän kissat,Pikkukissa ja mammansa Igor. Anteeksi pikkupostausta, kohta tulee Heroic Age, Sky Crawlers, kellomies, gundam, tytania ja muutakin asiaa, olen vaan laiska ja saamaton kun vapaa-aika on niin kortilla.