Otapunk

Tulee liian usein lykkäiltyä kehuttujen leffojen ja sarjojen katsomista typeristä syistä. Toisaalta ei missään nimessä haluaisi langeta hypetyksen uhriksi ja pettyä. 5cm kohdalla oli syy niinkin lapsellinen, että "jaa, rakkaustarina, ei kuitenkaan nappaa". Silti, kun tarpeeksi kauan stillkuvia oli nähnyt ja visuaalista ilmettä kuullut ylistettävän, oli pakko viimein vilkaista tämäkin pois alta.

Ja onhan se kaunis. Tietokoneella piirtämisestä tuttu hieman nestemäinen ilme monin kohdin on aivan upea ja sen taika säilyy koko tunnin ajan. Soundtrack on varsin onnistunut, mitä nyt lopun biisi ei oikein ollut omaan mieleen. Ei se varsinaisesti huono ole, mutta omaan korvaan sopisi paremmin lopun 20-somethingeja vanhemmille hahmoille.

Tykkään yleensäkin tavallisesta poikkeavasta kerronnasta elokuvissa, oli se sitten pelkästään dialogin varassa, kuten vaikka 12 Angry Menissä ja Sunset Limitedissä, tai henkilöitten pään sisäisessä pohdinnassa kuten tässä tapauksessa. Se mitä tapahtuu ei ole läheskään yhtä mielenkiintoista, kuin se mitä hahmot ajattelevat tapahtuneesta. Tarinan sisältö on kuin kirjasta.

Eka osa tuntui kyllä enemmän kuin tutulta, kun tuli aikanaan paljonkin reissattua viiden tunnin junamatkan päähän, minkäs muun, kuin tyttöystävän luokse. Nykyään asutaan jo yhdessä, että etäsuhteen lopputulos oli juuri päinvastainen kuin Takakilla ja Akarilla.

Kivaa slice of lifea 5cm joka tapauksessa oli, ja varsin raikasta vaihtelua siihen mitä tavallisesti tulee katsottua. Tosiasiassahan pelkän ulkonäön vuoksi olisi voinut tunnin tälle uhrata, mutta lopun jälkeen tarinastakin jäi hyvä fiilis.