Otapunk

Olisihan tämän voinut ajoissakin tehdä, mutta tuossa nyt mietteitä nyt pyörivistä sarjoista. 

Kaiji S2

Kaiji jatkuu edelleen kahdeksannen jakson kohdalla kaivoksessa minne ekoissa mietteissä läpi käydyssä kauden ekassa jaksossa päädyttiin. Tahti on yhtä hidas ja dramaattinen kuin ekalla kaudella, mutta hahmona Kaiji on kehittynyt siitä huimasti. Vaikka kausi alkoikin epätoivoisissa merkeissä, on haudasta pikkuhiljaa noustava ja työnjohtajalle näytettävä närhen munat!

Hidas tahti ei haittaa, vaikka jakson sisällön jäädessä pariin nopanheittoon tuleekin pakosta mieleen vertaus Dragon Ballin monta jaksoa kestävään liikkeen lataamiseen. Oikea sisältö tulee pelaajien psykologiaan syventymisestä ja pienistä yksityiskohdista. Visuaalisesti parasta herkkua sarjassa ovatkin vertauskuvannolliset kohdat ja pakko myös mainita ettei Kaiji olisi mistään kotoisin ilman miehekästä kertojaääntä.

Nichijou

Tätä en alunperin ajatellut edes vilkaista moeen kyllästymisen vuoksi, mutta Kuhaaan ylianalyyttinen postaus herätti kiinnostuksen. Nichijou on äärimmäisen systemaattinen täydellisessä satunnaisuudessaan ja jollain ihmeellä onnistuu loistaaman niin verbaalisessa kuin fyysisessä komediassa. Hahmot ovat iloisen yliampuvia karikatyyreinä, eikä ketään raahata kuolleena painona mukana. 

Deadman Wonderland

Tiedä sanoisiko DW:tä keskinkertaiseksi vai ei, kun ihan raflaava juonen kehittyminen on kuitenkin shounen-sarjoissa niin harvinaista. Tykkäsin alunperin visuaalisesta ilmeestä, mutta siinä kieltämättä taso heittelee karmeasti ihmeellisen sutun ja mukavan yksityiskohtaisen piirrosjäljen välillä. Vereen perustuvat supervoimat ovat kiva ja sopivan goremainen lähtökohta, mutta toiminta on ainakin tähän asti ollut ilotonta ja tylsää.

Kutosjaksoon mennessä suurin osa tarinan alustuksesta on saatu käytyä läpi ja mystinen paha invalidikin näytetty varjoissa hillumassa. Sarja koittaa olla vähän liian kovasti rankka ja julma (ja Elfen Lied), kun päähenkilökaartista ei kuitenkaan kunnolla vahvuutta siihen touhuun. Kyllä tätä silti katsoo.

Ao no Exorcist

Kaksi jaksoa kestäneen alotuksen jälkeen tahti rauhoittui että varsinainen asetelma saataisiin esiteltyä. Varsinkin kutosjakso oli taantunut koulukomediaksi, mutta taustalla leijuu lupaus jostain hyvästä ja seitsemännessä jaksossa tuntui juoni jo lähtevän kulkemaan eteenpäin. True Cross Academy on kuitenkin ihan miellyttävä sekoitus Soul Eaterin koulua (kuten arvelin jo kakkosjakson previewstä) ja tylypahkaa, kun taas jotenkin sarjasta on helppo keksiä samankaltaisuuksia myös Bleachin kanssa.

Rin ja Yukio ovat ehkä miellyttävimmät päähenkilöt tämän kauden sarjoista, olkoonkin Yukio vähän klooni Durararan Shinrasta. Rin tuntuu "aidolta" ilman ylimääräisiä angsteja tai muita dorkailuja, ja Yukio taas tuntuu ottavan isoveljen ja opettajan roolit vakavasti. Melko kovat odotukset koko sarjan suhteen, jos seuraavissa parissa jaksoissa tapahtuu kunnolla kehitystä tarinan puolella.

C - The Money of Soul and Possibility Control

Ennakkoon arvelin C:n muistuttavan Kaijia, mutta sarjan mielenkiinto ei kauheasti kohdistu yksittäisten ihmisten epätoivoille ja unelmille. Sen sijaan keskiössä on talouden kehitys ja päähenkilöt keskittyvät enemmän isoihin kuvioihin, kun taas talouden vaikutukset ihmisten arkielämään jäävät sivuhenkilöitten harteille. Periaatteessa taistelut ovat tärkeässä osassa, mutta vaikka lyhyet ja nopeatempoiset ottelut ovatkin hyvää vaihtelua normaalille kolme jaksoa kestäville erikoisliikkeille, jää niitten anti kapeaksi ja eri hahmojen kyvyt pintapuolisiksi, joten toiminnan vuoksi tätä on turha katsoa.

Itse tykkään C:n ideasta, jossa ihmiset vaihtavat määrittelemättömän "tulevaisuutensa" rahaan, jolla uhkapelata muiden kanssa, ja sitten tämä "tulevaisuuksiin" vaihdettu valuutta valuu tosimaailmaan. Joku zeitgeist-urpo saa varmaan tästä sarjasta kovan seisokin, mutta silti vertauskuva rahaa "tyhjästä" tuottavalle pörssipelille on C:ssä ihan oivallinen.

Tiger & Bunny

Päällisin puolin T&B vetää vaikutteitaan isosti lännen supersankareilta, mutta ekojen yhdeksän jakson aikana on tullut selväksi että sarjan focus on jossain muualla kuin kansalaisten suojelemisessa. Rikolliset ovat varsin koomisia ja sarjakuvamaisia, ja niitten kaitsiminen on sarjan Heroille pelkkä päivätyö. Poikkeuksena ehkä Barnabyn Ouroboroksen jahtaaminen, mutta siinäkin on enemmän tähän asti ollut kyse Barnabyn kehityksestä hahmona, kuin pahisten saattamisesta oikeuden eteen.

T&B on mielenkiintoisesti lähes episodimaisesti esitellyt jaksoittain eri sankareita lähemmin, ilman että se on tuntunut häiritsevältä tai keinotekoiselta. Tuo slice of life aspekti onkin enemmän se joka on pitänyt sarjaa mielenkiintoisena, vaikka pikkuhiljaa varsinainen juonikin on lähtenyt kehittymään hyvään suuntaan. Ainoa pettymys liittyy siihen että alunperin tärkeältä tuntunut sankareitten sponsorointi on jäänyt taka-alalle, eikä siitä olla vielä revitty konfliktia. Noh, varmaan Pepsi maksoi hyvän osan tuotantokuluista..

Beelzebub

Onko se niin karmea synti langeta katsomaan jotain minkä kanssa saa pitää aivot reippaasti narikassa ja höhöttää tyhmille jutuille? Mitään karmean mielenkiintoista tai hyvin tehtyä Beelzebubissa ei ole. On koulu täynnä koviksia, mutta ei sellaisia oikeita koviksia kuten Cromartie High Schoolissa, vaan itsetunto-ongelmaisia idiootteja, jotka luovat kouluunsa hierarkiaa antamaan itselleen jotain arvovaltaa. Kun sitten päähenkilö Oga ei taivu tähän sovittuun muottiin seuraa konflikti ja huumoria kun idiootit yrittävät peitota miehen jolla on antikristuksen pojan voimat.

Niin, toinen puoli komediasta tulee siitä kun helvetin demonit aiheuttavat hämminkiä maanpäällisessä ympäristössä. Oga vahingossa adoptoi pääpirun pojan kasvatettavakseen ja vauvan mukana tulee tietenkin ylikahjo entourage, jonka demonisuus on varsin kyseenalaista. Koko sarjassa on paha ristiriita, kun Ogan pitäisi olla "a barbaric, ruthless, defiant, demon-like bastad who thought nothing of his fellow man" ollakseen Beel-vauvan mieleen, mutta käyttäytyy koko aika täysin tuon kuvauksen vastaisesti. Vaan joo, vegetatiivisessa tilassa nautittavaksi vihteeksi ihan kelpaavaa.

Steins;Gate

Scifiä ja mysteeriä, kaksi nörttiä ja paljon naisia.. Kahdeksannen jakson jälkeen taas yksi enemmän. Aikamatkailua on tietty käytetty viihteessä vaikka kuinka, mutta ei nyt tule mieleen toista teosta jossa oltaisiin keskitytty aikamatkailun keksimiseen ja käyttämiseen yhtä alkukantaisessa ja rajoitetussa muodossa. Kaikki on yhtä testaamista ja tutkimista, eikä minkään teon täydellisistä vaikutuksista voida saada varmuutta.

Tarinan kuljetuksessa asetelma on herkullinen; paljon tapahtuu joka jaksossa, mutta etenemistä tapahtuu vähän, ja sekin vähä vain tuottaa lisää kysymyksiä. S;G on kieltämättä eniten itseä kiinnostavin kevään sarjoista, tarinan lisäksi myös hahmot ovat mukavan vaihtelevia, tekniset yksityiskohdat hienoja (varsinkin nixie-putket mikron näyttönä) ja monet jutut tehdään oikomisen sijaan oikein, varsinkin SERNiin hakkerointi ja muu tietokoneiden kanssa touhuaminen on tehty vakuuttavasti. Tykkään kovasti.

X-Men 

Tiputettu. Tiger & Bunny hoitaa supersankarihommat, pahikset ja mutanttien aseman käsittelyn paremmin. Pieni ihme saa käydä että tähän palaan.