So very moe. Ainakin suomalaisissa animublogeissa K-on tuntui saavan vain huonoa palautetta. Turhan kevyttähän tämä oli, mutta meikäläinen tykkäsi kerrankin katsoa jotain angstivapaata puhdasta söpöilyhuumoria, varsinkin kun hahmokaarti henkilökemioineen todellakin toimi. Kuin Azumangaa kitaroilla, mikäs sen parempaa.

Alunperinhän päätin katsoa K-onia puhtaasti koska bändianimea on niin harvassa ja Beck toimi minuun kuin häkä. Tietenkin raskaaseen seinen-kasvutarinaan verrattuna K-on on tietysti löysä ja tylsä. Pakko myöntää etten ole kyllä nähnyt Nana-animea, ainoastaan live-action leffan, mutta se voisi olla lähempänä K-onia. Tai sitten Haruhin bändi esiintyminen, joka oikeasti saattaa olla ainoa syy K-onille olla olemassa.

Ja siihen henkilökemiaan. Ujo, söpö, "kova" Mio on aina ollut ylienergisen, johtajahenkisen Ritsun paras kaveri. Nämä aloittavat bändiklubin, johon sitten liittyy arka, hiljainen, mutta suosittu Mugi ja pää pilvissä elämän tilanteesta toiseen toikkaroiva Yui, joka olisi rasittava ilman täydellisen vastuuntuntoista pikkusiskoaan Uita. Nämä neljä pitävät klubia pystyssä vuoden käyttäen 90% ajastaan teen juomiseen yhdessä rankasta rokkistarasta kiltiksi musiikinopettajaksi muuttuneen Sawakon kanssa.

Sitten seuraan liittyy vielä söpömpi versio Miosta, eli vuoden nuorempi Azusa, joka ammattimuusikkoperheen kakarana on mahtava soittamaan, eikä yhtään tyytyväinen klubin harjoittelumotivaatioon. Vaan väliäkö sillä, pienestä draamasta ei ole sarjan tyhjäpäiselle söpöydelle mitään vastusta. Aivot nollille ja tyhmille vitseille nauramaan mars.

7/10

Olipa kerran tosi kehittynyt ja sivistynyt kultainen heimo. Poukkoiltuaan galaksissa tarpeeksi pitkään nämä päättivät painua vittuun, mutta antoivat kolmelle kehittyneelle heimolle ennen lähtöään kyvyn matkustaa tähtien välillä. Nämä kolme olivat telepatia-orioituneet humanoidi Hopeat, hopeiden orjiksi jäävät ötökkä pronssit ja mechoiksi muuntuvat humanoidit nimeltä sankarilliset, joista lähes kaikki ilmeisesti kuolivat kotiplaneettansa tuhoutuessa lähes kokonaan.

Viides heimo, täysin tavikset rautaruukkilaiset, puolestaan oppivat matkustamaan tähtien välillä ilman isompien apua, ja tämäkös hopeaheimoa kyrpii. Holokaustinsa pelossa rautaheimon parhaat telepaattiset kyvyt (mm. Ghost Riderin silmiin katsominen) omaava prinsessa Dianeira lähtee etsimään Kultaheimon ruukkilaisille jättämää Sankari-heimolaista jonka he itse kasvattivat reilut 100 vuotta sitten, Agea.

Samaan aikaan sarjan vahvin ja heikoin puoli on päähenkilö. Age on keskenkasvuinen kakara, eikä ikävä kyllä kasva sarjan aikana oikeastaan nimeksikään. Toisaalta pirteä ja iloinen maailmojen tuhoaja voittaa emottavat vihollisensa (Kultaheput jättivät hopeille neljä mechaksi muuntautujaa, nodosta), mutta silti, olisin kaivannut selkeämpää kehityskaarta. Age kuitenkin tietää paljon, Kultaheebot, joita age sanoo isikseen, kertoivat käytännössä koko tulevaisuuden Agelle.

Age rinnallaan rautaruukin prinssit päättävät aloittaa täyden sodan hopeita vastaan, joka tulee kalliiksi sekä ihmishenkinä että maineen menetyksenä, kun vahingossa tulee Jupiterkin räjäytettyä maata vapauttaessa. Loppuratkaisu ei tule mitenkään yllätyksenä, mutta ei sen niin väliä. Heroic Age on tarinaltaan hieno ja onnistuu luomaan upean universumin historioineen kaikkineen. Taistelut ovat yhtä ilotulitusta ja Age on yksi helvetin tappokone johon ei tehoa kuin muut nodokset. Oikeastaam tykkäsin HA:sta enemmän kuin Terrasta, joka on jossain määrin kuitenkin samankaltainen messiaineen. Ihan jees avaruus fantasiaa.

 Voihan ötökän kollektiivinen transuniversaalinen sielu.

Jätän nyt Macross Frontierin kolmiodramaattisen ihmissuhteilun sikseen ja totean että taistelut ovat nopeita, nättejä ja stoori pyörii ihan siististi omissa uomissaan. Ötökät siis kiusaavat siirtokunta-alustamme Frontieria taas pitkästä aikaa. Naapurista kuuluu kummia ja sisaralus on jäänyt ötököiden uhriksi. Ainoa ase tuntuu taas kerran olevan esiteinin tytön laulu. Tyttö ei kuitenkaan ole mikä tahansa pikkulikka, vaan äitinsä masussa ötököistä infektion saanut spidergirl jolla on yhteys ötököiden kollektiiviseen transuniversaaliin sieluun.

Pahiksena on tytön äidin labrakaveri, jonka mielestä ois siistiä jos ihmisilläkin ois ihan vaan yks yhteinen sielu. Mi casa su casa, sä saat sotkee mun kämpän jos kattelet kaikkee saastetta mitä mun pääkopassa liikkuu. Tämä Labrakaveri on toiminut viimeaikoina myös erään parhaat vuotensa kulkeneen popstaran managerina ja enemmän kuin mielellään auttaa pikku spidergirliä nousemaan galaksin ykköspissikseksi.

Onkohan animesta tulossa ihan kunnolla sosialistista kun joka sarjassa tuntuu olevan kapitalismin vastainen teema? Taas kaverisuhteet kärsivät kun yhellä jätkällä on huipputekniikkaa tuottava firma rasitteena ja oikeasti Frontierin puollustuksesta vastaavan firman jättiläispomo tahtois korjata superdubernopeat matkustelut mahdollistavat ötökkäkiteet talteen.

Macross Frontier ei ole huono sarja, ei todellakaan. Viihdyttävyys on usein huipussaan, enkä edes minä kyyninen jaksa koko aikaa olla. Oli sitten keikka tai taistelu, on sarja yhtä ilotulitusta, joten kaikki ei-epileptikot sokerihumalaiset tykkää.

Gundam X oli minulle ensimmäinen Gundam, ja tietyllä tavalla yhä ehdoton lemppari. Seed oli myös hyvä, vaikka sen "perinteinen" asetelma tuntui vähän tylsähköltä. Seed Destiny taas oli rahastuksen omainen teos.

X:n GX-9900 on edelleen lempimechani koskaan. Ajatus kuuaseman lähettämästä energialatauksesta tekee siitä mielenkiintoisen ja moniulotteisen. Se on todellinen ihmissusi, jonka todellinen voima tuli esiin vasta kuun loistaessa.

Gundam 00:n katsomisen aloitin luettuani juonesta. Erillinen sotilaallinen organisaatio alkaa taistelemaan lopettaakseen kolmen maailmanmahdin välisen taistelun. Syynä sodille on tietenkin energia, jota saadaan avaruuteen asti yltävistä torneista, joilla kerätään auringon säteitä.

Gundameiden voimanlähteinä toimivat mystiset GN-generaattorit, jotka ovat maailmanrauhan puolesta sotivan Celestial Beingin tärkein salaisuus. CB sotii näiden avulla kaikkia vastaan kaikkialla sekä pystäyttäen käynnissä olevia konflikteja, että tekemällä ennaltaehkäiseviä iskuja. Sillä on neljä voimakasta gundamia ja näiden järjestönsä asiaan 100% uskovat pilotit aseinaa ja 200 vuotta sitten kuolleen tiedemiehen jättämä tietokone jumal.. *komentajanaan.

Aikuisemmat teemat olisivat ehkä jees, mutta tämä ei ole niin hauskaa. Ei ole maailmanloppua, ei valtavia avaruus-lasereita, ei psykopaatteja valtio-johtajia, eikä oikeastaan mechakuskejakaan, jos skitsofreenikon vähemmän ihmisystävällistä puolta ei lasketa.

Gundamit ovat kaikki kyllä erilaisia aseistukseltaan ja muilta ominaisuuksiltaan. On miekkamies, tarkka-ampuha, tankki ja Seedistä lainattu lentokoneeksi muuttuva hävittäjä. Tankin muuntautumiskyky lisää hyvin vähän tähän asiaa, koska sitä nähdään oikeastaan liian vähän.

CB suorittaa tehtäväänsä maailman rauhoittamiseksi syyllistymättä fanaattisuuteen asiassaan, mutta silti ilman kompromisseja. CB muistuttaa aika paljon Full Metal Panickin Mithrilliä, mutta ei tosiaan ole yhtä hauskaa porukkaa. Juoppo kapteeni, angstaavat gundam meisterit, kakaramainen miehistö ja vanha ukko korjaajana eivät oikein iske miellyttävyydellään. Vakoilusta vastaava maailmanvihaa kokeva esiteinityttö maan päällä on vielä enemmän apatiaa herättävä hahmo. En oikeasti löytänyt sarjasta ketään josta pitäisin. Vastaavasti vaikka Baccanossa pidin lähes kaikista hahmoista.

Sarja on melko suoraviivaista sotimista ja angstaamista, joka huipentuu väistämättömään loppuun. Ajankohtaisista teemoista ja periaatteessa mielenkiintoisista ja koskettavista taustatarinoista huolimatta ei iske niin kuin voisi luulla. Ajatuksenaan pakottaa maailma rauhaan sodalla on absurdi, eikä sille mitään voi. Lopputuloksena maailma muuttuu, muttei välttämättä parempaan suuntaan. Siksi jatkoa onkin odotettavissa seuraavalla kaudella, jonka melko varmasti katson koska ei tämä näin voi jäädä. Suosittelen jättämään väliin jos ei ihan hirveää tarvetta ole katsoa.

Taistelulajit ovat vakava juttu. Tekniikat pitää hioa tuhansilla toistoilla mahdollisimman täydellisiksi, kehässä liike ja ajoitus ovat ehdottoman tarkkoja pisteiden keruussa ja katoja tehdessä pieninkin virhe tarkoittaa häviötä. Tai sitten voi vetää housut kinttuun ja hyväksikäyttää vastustajansa hämmennystä. Helikopterii~…

Tähän mielenkiintoiseen tyylisuuntaan perustuu Sexy Commando Gaiden (anidb). Päähenkilö siirtyy uuteen kouluun täynnä intoa löytää uusia ystäviä, mutta päätyykin outoon kerhoon, jonka jäsenet (alussa tasan yksi henkilö) harjoittavat sexy commandoa. Kerhon johtajalla Masarulla on vielä kaupan päälle mystiset renkaat olkapäillään, jotka kasvattavat hänen hiuksensa ja antavat hänelle yliluonnolliset voimat. Renkaat, kuten yhtä mystinen meso-kun (nestemäiseltä vaikuttava yksisilmäinen alieni söpössä pehmolelussa), ovat tietenkin kotoisin avaruudesta.

Tähän soppaan kun lisätään sexy commandossa aikoinaan japanin mestarina ollut rehtori, tekoviiksiä harrastava tyttö, oudosta sairaudesta kärsivä Kyasharin ja mestaruuskisoissa edustettuina olevat yhtä hauskat koulut saadaan aikaan hyvää koulukomediaa 48 jakson verran.